Miksi hernekeittoa syödään torstaisin?

Hernekeiton syöminen torstaisin on vahva suomalainen ruokaperinne. Mistä se oikein on peräisin?

Hernekeiton perinteinen tarjoilupäivä juontaa juurensa vuosisatoja taaksepäin. Perjantai oli Suomessakin ennen uskonpuhdistusta katolisten paastopäivä, jonka takia torstaisin piti syödä mahdollisimman ravitsevaa ja täyttävää ruokaa. Hernekeitto oli siihen sopiva vaihtoehto.

– Hernekeitto on tukeva ja proteiinipitoinen ruoka. Herne on raaka-aine, joita suomalaisten on ollut mahdollista saada. Ne ovat säilyviä ja hyviä aineksia ruokaan, Marttaliiton kehittämispäällikkö Kaisa Härmälä perustelee hernekeiton suosiota.

Kustaa Vaasa kyllästyi keittoon

Erään teorian mukaan Kustaa Vaasa määräsi 1500 -luvulla, että kaikkien kansalaisten tuli syödä hernekeittoa torstaisin. Määräyksen takana olivat verot. Siihen aikaan veroja perittiin osittain elintarvikkeiden muodossa. Keväällä verovuoden lopussa kuningas joutui usein toteamaan, että oli saanut valtavia määriä kuivia herneitä. Kuningas kyllästyi syömään hernekeittoa koko kesän, joten määräsi, että kansalaisten piti itse syödä hernekeittoa joka torstai. Näin valtavilta hernevarastoilta vältyttiin.

Toisen legendan mukaan 1500 -luvun puolivälissä hallinnut Ruotsin kuningas Eerik XIV kuoli syötyään vihollisensa myrkyttämää hernekeittoa.

Pannukakkua ei ole aina syöty hernekeiton kanssa

Pannukakku ei ole kulkenut käsi kädessä hernekeiton kanssa läheskään yhtä pitkään, kuin viikonpäivä. Luultavimmin pannukakkua on alettu syödä hernekeiton kanssa vasta 1900-luvun alussa. Tämä johtuu siitä, että pannukakun ainesosat ovat olleet yksinkertaisesti liian kalliita kerran viikossa nautittavaksi.

– On hieman erikoista, että kaksi näin täyttävää ruokaa yhdistetään, Härmälä miettii.

Varuskunnissa hernerokkaa syödään perinteisesti joka torstai. Myös peruskouluissa ja työpaikkaruokaloissa on usein torstaisin tarjolla hernekeittoa. Hernekeitto on onnistunut säilyttämään vahvan asemansa suomalaisten ruokapöydässä vuosisadasta toiseen.

Tee itse hernekeittoa – kokeile reseptejä:

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat